Didrichsenin taidemuseon kutsuvieras illassa.
Pitää vielä kehua kuinka onnistunut tämä viimevuonna valmistunut peruskorjaus
oli vaikka se muutti toimivan kodin museoksi, mutta siinä käytössähän rakennus nykyään palvelee.
Kirjat, muut julkaisut ja oheismateriaali ovat uudessa tilassa paljon paremmin sekä väljemmin esillä. Tämän tilan uupuminen olikin vanhan asuntoon perustetun taidenäyttelyn miinus. Nyt se on onnistuneesti ja harmonisesti lisätty osaksi rakennusta.
Väri Vapautuu näyttelyn aajaispuhe oli sitä mitä toivoinkin sen olevan. Varsinkin Ateneumin puolelta puhunut edustaja puhui yksityis sekä julkisten kokoelmien ja museoiden tihenevästä yhteistyöstä.
Itse kannatan tätä suuntausta. Se että näyttely kasataan vain yhden tai kahden museon tai kokoelman teoksista tekee usein näyttelyn taiteellisesta tarjonnasta suppean tai yksipuolisen.
Väri Vapautuu näyttelyyn olikin ilahduttavasti haalittu teoksia mm. Ateneumin, Hämeenlinnan taidemuseon, Kuopion taidemuseon, Turun taidemuseon ja muutaman muun museon kokoelmista sekä myös Didrichsenin omasta kokoelmasta.
Mielestäni tämä osoittaa museolta sitoutumista laadukkaan näyttelyn kasaamiseen.
Viimevuotiset parannukset näyttelytilassa tekivät oikeutta myös Väri Vapautuu näyttelylle lähinnä valaistuksen saralla.
Nimensä mukaisesti kultakauden loppupuolella rupesivat suomalaisessa taiteessa uudenlaiset maalaustyylit ja vapautunut värien käyttö tekemään tuloaan.
Opituista ja osittain kaavoihin kangistuneesta "oikeasta tavasta maalata" jatkettiin eteenpäin.
Valtaosa teoksista onkin enemän tai vähemmän impressionistisia, varhais ekspressionistisia tai aavistuksen pointillistisia.
Mielenkiintoisinta olikin nähdä esimerkiksi Tyko Sallisen ja Jalmari Ruokokosken 1908-1914 vuosien töitä.
Em. taiteilijathan tunnetaan Marraskuun ryhmän taiteilijoina. Ryhmän joka edusti expressionismia puhtaimmillaan.
Kun tarkastellaan heidän töitään ennen Marraskuun ryhmää on mielenkiintoista nähdä selvät viitteet tulevasta tummanpuhuvasta exressionismistä mutta sen aikaisen hieman vaaleamman värienkäytön kautta.
Sama havainto koskee Alfred William Finchin teoksia. Teokset eivät vielä ole puhdasta pointillismia.
Taidesuuntausta jonka edustajana Finch sittemmin tuli tunnetuksi, mutta teoksista näkee selvästi mitä tuleman pitää.
Yllättäen Verner Thomen muutamissa teoksissa näkyi pointillistisuus joskin nämä vaikutteet sittemin taiteilijan kehittyessä, ja tyylin edetessä hävisivät.
Näyttelyn suola onkin juuri se että lähes kukaan esillä olevista taiteilijoista ei ole vielä näyttelyssä määriteltyjen vuosien kohdalla löytänyt sitä ominaisinta tyyliään ja tässä on hyvä otos siitä mitä kautta he ovat kukin ajautuneet tyyleihinsä josta he ovat sittemmin tulleet tunnetuksi.
Verner Thomen Kylpeviä Poikia (Ateneum) vuodelta 1910 oli häikäisevän hieno teos.
Olen sen joskus aiemmin nähnyt
Ateneumin omissa tiloissa esillä mutta tässä näyttelyssä teos sai uuden perspektiivin muiden aikalaistensa rinnalla.
Teoksia oli esillä myös varhain edesmenneeltä Valle Rosenbergilta, Magnus Enceliltä, Yrjö Ollilalta, Juho Mäkelältä jne..
Kuitenkin näyttelyn henkilökohtaiseksi suosikiksi nousi Alfred William Finchin 1910 maalatty "Barnes Commom"
(Turun taidemuseo).
Teos suorastaan herää henkiin oikeassa valaistuksessa.
Pointillistisuus vaikutteet ovat jo todella vahvasti nähtävissä.
Suosittelen näyttelyssä vierailemista ehdottomasti. Didrichsenin taso ei pettänyt tälläkään kertaa.
Didrichsen on niitä museoita joihin voi varata ekstra aikaa ihan vain olemiseen ja miljööstä nauttimiseen. Pihalla, meren rannalla olevat patsaat ja niiden tutkiminen unohtuvat myös usein nopeammalla "kävimme katsomassa näyttelyn" visiitillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti