torstai 3. toukokuuta 2018

Hagelstamin A188 Kuukausihuutokauppa sekä hieman ajatuksia markkinatilanteesta

Pitää tunnustaa että viimekuukausina bloggaaminen on jäänyt tekemättä. Kyseessä on ollut ihan tietoinen ratkaisu mielenkiintoisen tarjonnan uupuessa markkinoilta.

Tämänkuinen Hagelstam tarjoaa muutamia ilonpilkahduksia harmaaseen arkeen.
Yleisesti tässä kuussa perustaulujen taso on aavistuksen aiempia kuukausia parempi. Useampia mielenkiintoisempia töitä löytyy joskaan harva tästä peruskaurasta enää nykypäivänä minkään arvoista. Toisaalta nyt on myös fiksujen ostosten aika. Ollut jo muutaman vuoden mutta ei tämäkään ikuisesti jatku. Ainakaan kaikilta osin.

Uskon että taiteessa on menossa samanlainen kasvava railo kun suomen asuntomarkkinoilla. Se ihan halutuin prosentti edustaa niitä Sam Vanneja Lars Gunnar Nordströmejä ja Ernst Mether Bogströmejä joita verrataan sitten vaikka Helsingin keskustan yksiöihin, ja vastaaviin hurjaksikin äityneisiin kohteisiin.
Sitten perässä tuleva ryhmä, mutta kuitenkin varmassa etukenossa nouseva Max Salmi, Gösta Diehl, A.Ahtola, Alice Kaira, Yngve Bäck, Unto Pusa jne.
Tätä määrällisesti monilukuista mutta kokonaisuudessa suhteellisen pientä prosenttia verrataan sitten vaikka kasvukeskuksiin. Espoo, Vantaa, Oulu jne.
Se pahin 30km Kajaanin keskustasta sijaitseva kerrostalo sitten edustakoot sitä katoavaa toritaidetta jota ei enää nykypäivänä tehdä, koska sitä on tehty jo 50-70 luvuilla koko kansan tarpeisiin seuraavaksi 200 vuodeksi.
Muut aiemmin nimekkäät laskijat kuten Arthur Heickel, Aarne Alanko ja muut kuhilas/latomaisema taiteilijat ovat sitten niitä muuttotappiokuntia joiden nousun todennäköisyys on yhtä suuri kun öljyn löytyminen suomesta. Ei se nyt teoriassa mahdotonta ole mutta käytännössä kyllä.

Se niistä pakinoista. Näitä neljää itse seuraan tälläviikolla.
Huudettavana on myös muutama mielenkiintoinen, ja harvemmin kaupan oleva Torsten Wasastjerna. Tosin arvonousuihin en hänen kohdalla enää usko vaikka onkin mielenkiintoinen kulta-ajan taiteilija.

73. Alarik Munsterhejlm tunnetaan myöhemmin nimellä Ali Munsterhjelm. Kyseessä on aika alkuajan työ kun teoksen klassinen pariisilais tyyli on niin ilmeinen. Myöhemmin hänen tyylistä kehittyi usein huutokaupoissakin nähtäväksi omintakeiseski tyyliksi jossa usein toistuu mm. Turku aiheet jossa hän asuikin ison osan elämästään.
Harvemmin nähtyä tuotantoa taiteilijalta. Nämä klassisen kauden työt ovat olleet yksityiskokoelmissa jo pitkään, eikä niitä ole liikkunut käytännössä ikinä markkinoilla. Tosin voi olla että tähän tulee muutos tulevina vuosina kun klassisen taiteen keräilijöiden perikunnilta rupeaa ilmestymään teoksia myyntiin.

114. Gösta Diehl on ollut omalla nousija listallani jo pitkään. Koloristista ja modernia tyyliä edustava Prisma ryhmä oli juuri Diehlin kaltaisten taiteilijoiden inspiraation lähde. Tässä on vielä poikkeuksellisen kiva teos monine yksityiskohtineen ja henkilöineen. Teos on myös sopivan kookas mahdollistaakseen tai ehkäpä maksimoidakseen arvonnousun tulevaisuudessa.


252. Sitten täällä uudemman taiteen puolella pitää poimia Kristian Krokfors jonka teoksia on nyt useissa huutokaupoissa, ja niiden hinnat ovat alhaiset. Olen aiemminkin aiheesta kirjoittanut mutta en voi olla painottamatta liikaa tätä. Näiden hinnat ovat tippuneet puoleen tai kolmannekseen siitä mitä ne olivat vielä 7-10v sitten. Suosittelen edelleen haalimaan Krokforseja kokoelmaan.

261. Lauri Laineen nykyinen tyyli on aika eri mitä se on ollut 80-90 luvuilla. Nämä vanhempaa tuotantoa edustavat teokset tuovat usen mieleen esim Juhana Blomstedin tietyn aikakauden, sekä myöhäisemmät Sam Vannit.
Vastaavat Laineen teokset ovat nyt laskusuhdanteenkin aikana päättyneet huutokaupoissa 2000-3500euroon joten lähtöhinta on todellakin halpa joskin teoksen koko voi tuottaa hieman päänvaivaa varastoinnissa. Siltikin tässä on nopean fippauksen paikka jos teoksen hinta jää lähtöhinnan tuntumaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti