Design Market @ Kaapelitehdas 2023

Taas on syyskuu ja Helsinki Design Weekin yhteydessä järjestettävän Design Marketin aika. Tapahtumahan on järjestettu jo yli 10-vuotta Kaapelitehtaalla.  

 

Päähallin tämänvuotinen tarjonta tuntui olevan todella tekstiili painotteinen. Esillelaittajia oli myös muista pohjois- sekä baltianmaista. Ihmismassa oli suurin tähän asti näkemäni ja väkeä on ihan tungokseksi asti. 

Hauskana nyanssina oli kuitenkin keksitty sivuhalliin Collectors Market joka keskittyi enemmän esineisiin. Lasi ja keramiikkataidetta sekä käytettyjä design tavaroita niin kauppiailta kuin myös mm. Kierrätyskeskukselta. Kierrätyskeskus oli pannut parastaan ja tuonut myytäväksi mm 60-luvun teak lipastoja, kotimaisten suunnittelijoiden design tuoleja (mm Hiort af Ornäs). Myös vasterekeistä löytyi Max Maran ja muiden kalliimpien brändien vaatteita.  

Kaiken kaikkiaan tämänvuotinen Design Market oli todella onnistunut joskin järjestäjä olisi voinut houkutella mukaan enemmänkin käsityöläisiä. Valaisimien ja huonekalujen valmistajia jne. 

 

Tässä hieman tapahtuman tämänvuotista antia 

 

 Ensimmäistä kertaa tapahtumaan osallistunut kotimainen huonekaluvalmistaja Made by Choice on viimevuosina ollut isossa nosteessa. Laajat yhteistyökuviot kuuluisien ulkomaalaisten suunnittelijoiden ja taiteilijoiden kanssa ovat taanneet yritykselle hyvän näkyvyyden niin kotimaassa kuin myös isoissa ulkolaisissa medioissa. Onhan Kolho tuoli tyrkyllä jopa MoMaan eli New Yorkin modernin taiteen museoon jota pidetään "THE" tahoksi parhaimman designin määrittelijänä. 

Yritys onkin muodostumassa kotimaisen huonekalusuunnittelun kiintotädeksi joten itse näen heidän huonekalut jonkin asteisena aikaa kestävänä sijoituksena. Myös Made in Finlandista tulee extra pisteet täältä päästä.

 

Made by Choicen osastolla oli tarjolla niin 1 kuin 2 laatuisia huonekaluja. Kuvassa Airisto mallin jakkara jota oli tehty rajattu määrä pähkinäpuisena versiona.

Tero Kuitusen "Every fire starts from somewhere" keraamiset isot tulitikut olivat hauska idea josta Kuitunen oli tehnyt useita eri variaatioita. 390€ Design Week hinta oli mielestäni oikein maltillinen.

Annankadulla sijaitseva Lokal Galleria oli tapahtumassa uniikkeine esineineen. Taidelasin lisäksi mukana oli valaisimia. Kuvan kattovalaisimesta tuli niin vahvasti vanha Gunnel Nymanin tuotanto mieleen etten voinut vastustaa olla julkaisematta kuvaa siitä. Gallerialla oli useita hauskoja esineitä ja lisää löytynee heidän kotisivuiltaan.

Anu Penttinen on tunnettu Marimekolle ja Iittalalle suunnittelemistaan esineistä. Nyt tarjolla oli rouvan omaa uniikkia tuotantoa. Suhteellisen kookaat lasiesineet olivat kyllä näyttäviä, ja hänen tyylinsä oli hyvin tunnistettavissa teoksissa.

Heini Riitahuhta on parantanut juoksuaan entisestään. Aiemmin kullan väriä on käytetty vähemmän mutta se tuntuu lisääntyneen ajan kanssa. Hexagon teokset ovat tietysti sitä tunnetuinta osastoa, mutta on hän tuottanut näitä uniikkeja lintu purkkeja jo useita vuosia. Itse koen että näistä voi tulla hänelle toinen tunnistettava tavaramerkki Hexagon reliefien lisäksi.

 

Tapahtuman ehkäpä hauskin ja yllättävin esillelaittaja oli Studio Siru joka ainakin itselleni oli täysin uusi tuttavuus. Jokainen esine oli valmistettu yhdystelemällä jo olemassa olevia design esineitä. 

Esimerkiksi alemmassa kuvassa keltainen osa on Tamara Aladinin Riihimäen Lasille suunnittelema tuhkakuppi ja jalan asiaa ajoi Valto Kokon Iittalalle suunnittelema olutsarvi nimeltään Harald. Teoksen nimi oli "Soidinmenot"

 

 Vintage & Design liike Fargo oli tapahtumassa useilla hienoilla valaisimilla, huonekaluilla ja keramiikkaesineillä. Tarjontaa oli niin Paavo Tyneleistä kuin Lisa Johansson-Papeista. Fargo on ollut aina tunnettu järkevästä hinnoittelustaan. Kuvan todella harvinaisesta Toini Muonan pöydästä pyydettiin 2200€.

Extra oodi tämänkin bloggauksen eteenpäin puskemisesta annetaan Maria Ekmanille. Tack Maria!

Kaapelitehtaalla Taidemaalariliiton Teosvälitys 2023

Perinteinen taidemaalariliiton teosvälitys on taas käsillä. Sadat taiteilijat ovat laittaneet töitään esille, ja kokonaisuus käsittää kaapelitehtaan täydeltä useita tuhansia taideteoksia.

Tänä vuonna Ornamo järjestää oman teosmyyntinsä toisaalla joten näiden kahden tapahtuman yhdistäminen yhteen julkaisuun ei tänävuonna enää toimi.

Taideblogi Helsinki pääsi ripustuspäivänä ihastelemaan Kaapelitehtaan tarjonnan läpi ennen kuin parhaat teokset käydään heti ensipäivinä hakemassa yksityiskokoelmien kätköihin.
Tänä ja viimevuonna on poikkeuksellisesti voinut varata, ja ostaa teoksen jo etukäteen netistä jossa teosmyynti aukeaa 3 viikkoa etuajassa.

Itselleni taide on jotain mikä pitää kokea tietääkseen puhutteleeko se, ellei sitten ole tietoisesti etsimässä tiettyä taiteilijaa jolloin värit, ja teoskokonaisuuden pystyy hahmottamaan jo kuvistakin hyvin. Ei ole kerta eikä toinen kun netissä hyvältä näyttävä työ on huutokauppanäytössä ollutkin pannukakku, tai vastaavasti netissä pliisulta näyttänyt työ onkin säväyttänyt vasta livenä nähtäessä.

Ehkäpä 2023 tarjonnasta sanoisin, että sellaisia suuria "jalat alta" efektejä en kokenut, mutta toisaalta tarjonta tuntui keskimäärin laadukkaammalta. Suuria rimanalituksia ei osunut tänävuonna silmään joita aiempina vuosina on näkynyt.

Tässä Taideblogi Helsingin legendaarinen Top listaus

Einari Hyvösen teokset olivat hauskoja, tuttuja tv maailman teemoja yhdisteleviä töitä joiden ajatus oli jatkojalostettu seuraavaan aiheeseen. Tässä "Dude where is my car?" Elokuvan kansi päässyt monimuotisempaan merkitykseen. "Live, laugh, loose all your belongings" oli teoksen nimi.

Paananen & Ulvila teos oli kaikessa synkkyydessän kuitenkin moniulotteinen ja aika vaikuttava. Tauteilija duo on minulle uusi tuttavuus jota pitää vastaisuudessa seurata tarkemmin. "Let it all grow out" oli teoksen nimi. Paksu värien käyttö antoi elävyyttä työlle.

En todellakaan ole kissa ihmisiä eikä katti päässyt siksi blogiini. Risto Kajon molemmat eläin aiheiset teokset voivat nopealla vilkaisulla näyttää ihan perus hutulta, mutta vaikutuksen teki niin teoksen maalaustapa, ja syvyys siinä mutta samalla tykästyin mietittyyn kokonaisuuteen. Molempien töiden kehykset olivat juuri siihen tauluun tehty kuten myös taustapaspis. Livenä vaikuttavat työt jota ei netissä pistä yhtään silmään. Harvoin enää taiteilijat kiinnittävät kehyksiin huomiota, se jätetään usein galleristeille joka on sääli sinänsä sillä ne ovat oleellinen osa kokonaisuutta.

Anna-Kaisa Hartikaisen teoksissa on lähes poikkeuksetta ihmisiä perusasioiden äärellä. Maalaustyyli ja värin käyttö varjoissa sekä valoissa luovat kiinostavan kombinaation hänen teoksiinsa. Suosittelen tutustumaan tarkemmin Anna-Kaisan tuotantoon.
 

Arto Kettusen klassinen maisemateos on osoitus taiteilijan monipuolisuudesta. Aiemmin pääasiassa ihmisiä, ja arkitilanteita maalannut Kettunen on parin viimevuoden aikana innostunut luonto aiheista, ja hyvin siinä onkin onnistunut. Paikanpäältä nähtynä tämäkin taulu on huomattavasti vakuuttavampi kuin kuvissa. Vesi ja sen elävyys on hienosti taltioitu, ja teokseen on saatu syvyyttä poikkeuksellisella sivellintekniikalla. 

 

Laura Kopion työ ei ehkä suoraan joka seinälle mene sen omalaatuisuuden takia, mutta on kyllä ajatuksella tehty työ. Työn nimi on "Viimeinen ehtoollinen 2022". Ehkä se ehtoollinen näyttäisi nykyisin tältä. Tatuointeja, silikonirintoja, huiveja, sixpackeja. Mitä lie yläpilvetkin muistuttavat.  Mitä kauemmin työtä katsoo sitä enemmän merkityksiä siitä löytää.

Sampsa Sarparanta jaksaa vuodesta toiseen ihastuttaa ideoillaan ja tyylillään. Nettiä selaillessani luulin tätä aluksi valokuvaksi, mutta kyllä se öljyväriksi sitten paljastui. Teoksen nimi on "Minäkuva (Brazie kesämökillä)" Veikeä ja kantaaottava idea Sampsalta taas kerran nyky-yhteiskuntaan missä liian monet näyttävät Barbeilta ja ottavat päättymättömiä selfieitä".

 

Erno Enkenberg on aiemminkin julkaisuihini päässyt. Tätä "Rebirth" teosta voi tulkita monellakin tapaa. Työ on helposti lähetyttävä, ja hänen maalaustyylinsä sopii kotiin kuin kotiin. Eiköhän työ vaihda omistajaa tämän teosvälityksen aikana.

 

Tom Cardwell on englantilainen suomessa työskentelevä maalari. Taiteilija on kiinnostunut mm. tarroista, throw upeista (kansankielellä töhry), ja niihin liittyvästä kultturista. Tämä vielä näytillä ollut teos "Stadin Derby" oli jo myyty mikä ei yllätä. Todella kiva työ joka loistavasti kuvastaa HJK ja HIFK välistä suhdetta Helsingin jalkapallokultturissa. Molempien fanit raaputtavat juuri sen tarran ytimen rikki. Ei kokonaista tarraa vaan juuri sen keskiön missä on joukkueen logo/kirjaimet. Tämä maalaus on öljyvärityö sähkökaapista töölössä. Hänen muutkin teoksensa olivat todella kivoja ja Cardwell kannattaa laittaa korvan taakse.

Mirva Niskasen tämänhetken inspiraatio on kerätä sähkökaapeista irtilähtevää materiaalia. Hän on kiinnostunut ihmisten jäljistä urbaanissa ympäristössä. Tässä teoksessa ei olekaan varsinaisesti yhtä pääkohdetta tai huomion keskiötä, vaan koko työ itsessään jäljittelee urbaania ympäristöä olohuoneesi seinällä. Niskasen työt ovat hauskoja ja moniulotteisia. Koskaan et tiedä mitä niistä löydät.

 

Rasmus Försterin teokset ovat hieman melankolisia ja urbaaneja ihmisiä. Huppareita, reppuja, kaupunkimiljöötä jne. Jokin näissä puhuttelee vaikkeivat ehkä päivän piristyksiä ole. Kun teoshistoriaa katsoo niin oikeaan suuntaan ollaan menossa.

 

Annu Kapulainen saa tänävuonna omaperäisimmän taiteilijan maininnan. Tarjolla olleet teokset oli tehty vanhojen TV:iden sekä tietokone näyttöjen paneleille ja tämä on tehty myös kierrätys näkökulmasta. Hänellä on myös teoksia vanhoille läppäreille ja ipadeille. Todella hauska idea ja maalaustyylikin vielä houkutteleva. Sääli etten kerennyt tätä kuvattua teosta hankkimaan, olisi kelvannut omaan kokoelmaan. Näyttää kuvissa hienolta, ja oli livenä vielä parempi. Kapulainen menee ehdottomasti seurantaan!

 

Maaria Jokimies on päässyt aiemminkin teosvälityksen listoille. Hauskoja arjen tilanteita joissa pääosassa kuvattu ottaa lähes aina kontaktin katsojaan. Teoksissa on usein muita henkilöitä mutta Jokimies on pyrkinyt tallentamaan ohikiitävän hetken jossa yksi kuvatuista henkilöistä pysähtyy katsomaan maalaria kuin valokuvassa muiden tätä huomaamatta. Jokin näissä aina puhuttelee.

 

Timo Tolonen on jo pitkään maalannut Helsinki maisemia. Tästä Kallion kirkon maalauksesta on olemassa värillinen öljyvärityö joka oli myös kaupan täällä taidevälityksessä, mutta jotenkin itse tykästyin todella paljon tähän mustavalkoiseen puupiirrokseen. Se sarjakuvamaisuus ja "Noir efekti" tyylinen askeettisuus joka on ollut menestysresepti moneen hittielokuvaan viimevuosina luon täysin oman tunnelmansa. 

Hauskaa on myös se, että teos on puupiirros joka nykytaiteessa on harvinaisempi taidemuoto sen työteliäisyyden johdosta. Tätä teosta on tehty 50kpl ja hinta oli 500€.

 

Kuinka paljon taideteoksen arvoon vaikuttaa tekotapa?

On mielenkiintoista nähdä, ja arvuutella miten teoksen tekotyyli vaikuttaa hintaan jälkimarkkinoilla.
Jos sama työ olisikin tehty öljyvärien sijaan akryylillä. Tai akryylin sijaan sekatekniikkana.
Jos olisikin käytetty pelkästään vesiväriä.
Entä paljonko teoksen arvo laskee, kun kyse on grafiikasta?
Paljonko arvonvaihteluita on grafiikan sisällä riippuen siitä miten vanha työ, tai millä vedostustavalla se on tehty.
Entä vaikuttaako sarjan vedoksen määrä tai yksittäisen teoksen numero arvoon?

Asiasta voisi kirjoittaa pidemmänkin esseen tai tutkielman, sen verran kiinnostava aihe on.
Toisalta aina työn aihe, ja värimaailma vaikuttavat myös haluttavuuteen joten vaikka nämä kaikki edellämainitut saataisiin rinnastettua samalle viivalle, niin vielä tulee muuttujaksi kysymys kuinka paljon hintaan vaikutti alentavasti epämuodikas vintage ruskea värimaailma, tai korottavasti ajaton deep blue sininen sävy.

Mieleeni tuli Lars-Gunnar Nordström joka teki suosituista öljyväreistään usein luonnoksia sekä grafiikka. Kun alkuperäinen öljyväri voi olla 1960-luvulta onkin uusimmat grafiikat 2000-luvulta ja grafiikoitakin on tehty eri tyylillä.

Aika harvalta taiteilijalta löydetään samasta työstä eri tyyyleillä tehtyjä toisintoja. Toki joku Juhani Palmu on voinut teetättää yhdestä öljyvärityöstä 200 vedosta, mutta hän ei taas ole tehnyt variaatioita pastelliliiduilla, vesiväreillä tai eri painotekniikoilla.

Tässä esimerkkejä teoksesta Lars-Gunnar Nordströmin teoksesta Agressio I joka on yleisesti ottaen miellyttävä teos muotojen, ja värimaailman osalta ja jota taiteilija toisinti eri tekniikoihin.

 

Ensimmäinen versio on alkuperäinen öljyväri jota Hagelstam on kaupannut 50.000euron lähtöhintaan vuonna 2019. 100x145cm. 

Seuraavana on guassi tekniikalla tehty variaatio. Guassi tekniikkana siis on vesiväripohjainen mutta peittävämpi kuin tavallinen vesiväri.

Teos on selkeästi öljyvärityötä pienempi (27x20) joka tietysti on myös omiaan vaikuttamaan hintaan. Tämä työ on myyty Hagelstamilla 2017 vuonna 3000 euron hintaan.

Sitten viimeisenä esimerkkinä on serigrafia. Serigrafia on silkkipaino tekniikka mutta ymmärrettävästi sana paino kalskahtaa teolliselta sarjatuotannolta niin syystä tai toisesta taide-ala on keksinyt sille myyvemmän serigrafia nimen.

Tämän teoksen tyyli nyt edustaa sitä yleisintä Nordströmiä jota on myynnissä joka toisessa huutokaupassa, tori.fi:ssä ja muissa portaaleissa.

Kyseinen työ on myyty Hagelstamilla samassa huutokaupassa kun yllä oleva guassi teos joten hinnat ovat oikeinkin vertailukykyisiä aikakontrekstiin katsoen. Teoksen myyntihinta on ollut 260euroa ja koko 36x24cm.

Agressio I teoksesta on tehty serigrafiana EA /10 eli taiteilijavedossarja jota on tehty 10kpl sekä normaali vedossarja myyntiin joita on tehty /90 kappaletta.

Ettei asia kuitenkaan olisi näin helppo niin taiteilija on tehnyt Agressio teoksesta myös varhaisen sarjan litografioita joskus alkuperäisen öljyvärin valmistumisen jälkeen.

Olen muutaman kerran nähnyt tämän sarjan teoksen myynnissä, ja se toisella kerralla meni ihan serigrafian hinnalla kaupaksi osittain varmasti myös siksi että teos oli epähuomiossa listattu serigrafiaksi. Tässä litografia versiossa (jota on tehty vain /10 kappaleen sarja) näkee selkeästi omin silmin pinnalta miten värit ovat menneet toistensa päälle, sekä jostain kohdin hieman levinneet sekä tasottuneet epätasaisesti. Litofgrafia versiossa taas näkee käsityön jäljen ja käsin vedostamisen. Tosin voi olla että joku arvostaa nimenomaan serigrafian tuomaa puhtautta ja tasaista painojälkeä.

Harmaalla värialueella näkee miten väri on imeytynyt paperin huokosiin.

Katsoessa harmaata värialuetta, sinisen ja harmaan rajaa sekä ylhäällä sinisen ja musta rajaa näkee miten värit ovat sekoittuneet.

 

Oma näkemykseni perustuen kokemukseeni on seuraava.

Öljyvärin ja akryylin hinnalla ei käytännössä ole eroa. Maalaustapa on enemmänkin taiteilija kohtaista kuka milläkin tykännyt maalata. Kyseessä on kuitenkin uniikki teos.

Vesivärien / guassien arvostus on usein noin puolet, tai yli vähemmän kuin öljyvärityön. Tässä toki taiteilijan nimi merkitsee paljon. Öljyväreistä tunnetun taiteilijan vesiväri on selkeästi edullisempi, mutta jos taitelija on taas tunnettu nimenomaan vesiväritöistään on hyvin mahdollista että vesi ja öljyvärityöt ovat lähes saman hintaisia varsinkin edullisemmilla taiteilijoilla. Kalliimmissa taitelijoissa kuten esim nyt Nordström ylempänä ero kasvaa vielä selkeästi suuremmaksi joskin vesivärit, ja guassit ovat lähes järjestään öljyjä pienempiä kooltaan, ja tunnetusti koollahan on väliä!

Grafiikka on taas selkeästi öljy, ja vesivärejä edullisempia kuten niiden kuuluukin olla. Samanlaisia töitä on useampia, ja graffiikaa on usein monissa tapauksissa tehty enemmänkin lisätienestien takia. Halpaa ja nopeaa hyvällä voitolla. Näin voidaan myös tarjota taidetta tavallisille taiteen harrastajille joiden kukkaro ei veny 5.000euron tai 10.000euron hankintoihin.

 

Mutta se mikä yhtälössä ei aina mene järjen mukaan on se että todella pieni vedosmäärä ei usein näytä vaikuttavan hintaan. Lähes samanlaisia hintoja saa /10 tehdystä sarjasta kuin /100 tehdystä sarjasta.
Olenpa jopa myynyt itse Greta Schalinin 1/1 numeroidu etsauksen ihan grafikan hinnalla, muutamilla sadoilla euroilla aikana milloin Schalinin öljyvärit olivat vielä hyvissä 1500-2500€ hinnoissa. Kuitenkin 1/1 numeroituna kyseessä on uniikki työ ellei teoksesta ei ole tehty jälkivedossarjoja tai taiteilijavedoksia.

Toinen epäjohdonmukaisuus on tässä ylläkin olevassa Nordströmin työssä josta on esillä litografia/serigrafia versiot.
Uusissa 1990 / 2000-luvulla vedostetuista serigrafioista maksetaan vielä toistaiseksi samaa hintaa kuin vaikka 70-luvulla tehdyistä litografioista.
Erona tietysti se että uusi serigrafia on tullut painokoneesta ulos muutamassa minuutissa nappia painamalla, ja vedosmäärä on usein /70 tai jopa /150 kun taas vanhan litografia teoksen värisävyt on käsin levitetty ja käsityön näkee selvästi. Teosmäärä on usein pieni. Jotain /5-/20 luokkaa.

Mutta ehkä aika korjaa tämänkin asian.