keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Huhtikuun huutokauppa Hagelstamilla

Hagelstamilla on taas kuukausihuutokaupan aika. Risuja tulee heti kättelyssä myöhäisistä valokuvista. Tätä kirjoittaessa huutokauppaan on aikaa alle 6 päivää ja vieläkin osa kuvista on päivittämättä nettiin. Tsot-Tsot!

Huutokauppa noudattelee perinteistä "tasaisesti kaikkea" linjaa sillä erotuksella, että joukossa on muutamia kokoelman arvioisia töitä. Ei ehkä niinkään rahallisesti mutta koollisesti ja tasollisesti.
Eli jokamiehen unelma. Laatutaidetta edullisesti!!

Joku on myös päättänyt realisoida Nikolai Lehdon kokoelmansa joten tarjolla on 12 Lehdon teosta.
En aio poimia niistä yhtäkään tänne nyt, enkä todennäköisesti vastaisuudessakaan. Lehto on yksi niistä taiteilijoista joita on myyty (ja väärennetty) paljon, ja joiden hinnoille en näe kuin yhden suunnan tulevaisuudessa.
Toki poikkeus vahvistaa säännön ja kun tällaisia kirjoittelen, niin todennäköisesti joku shokeeraavan hieno Lehto tulee poimituksi kuluvan vuoden aikana, mutta kyllä se silloin poiminnan todellakin ansaitsee jos sellainen tähän blogiin päätyy.

Myös muutama Sam Vannin työ on vielä tarjolla. Alkuperänä on sama yksityiskokoelma kuin aiemminkin, ja Hagelstamin mukaan "lähde" on ihan turvallinen joten näitä uskaltaa huutaa.
Kun lyhyen ajan sisällä tulee paljon Vannia markkinoille herää epäilys yhdelle jos toiselle ihan syystäkin. Tällöin on hyvä tiedustella huutokauppakamarilta alkuperän luotettavuutta. Liian skeptinen ei pidä olla, mutta ei myöskään liian luottavainen.
Laatuhuutokauppakamarien sanaan voi mielestäni luottaa suht varauksetta. Toki kukaan ei ole erehtymätön mutta silti.


Pidemmittä puheitta:
2. Lennart Segerstrålen töitä on ollut viimeaikoina markkinoilla yllättävän paljon. Se on aiheuttanut myös arvonlaskua kautta rantain. Siinä missä huonot työt ovat tulleet alas ovat paremmatkin seuranneet perässä. Segerstrålelta näkee töitä laidasta laitaan.
Tässä teoksessa on kokoa ja näköä. Aihe on hyvä kuten myös värien käyttö. Jos tilaa löytyy niin todella kutkuttavan edullinen lähtöhinta suorastaan vaatii huutamaan. Kelpaa kyllä laadukkaammankin taidekokoelman jatkoksi.

10. Serguei Zlenkon koskettava ballerina teos. Hinnan arvoa en kyllä uskalla ennustaa mutta tämä teos tuli poimittua sen koskettavuuden vuoksi. Tunnelma on käsin kosketeltava, ja värien käyttö todella hyvää. Jos teos tai aihepiiri on lähellä sydäntä on varmasti hyvä ostos joka kestää aikaa.

24. Tämä Armas Mikolan työ oli ensimmäisenä poimitun Segerstrålen kanssa yksi niistä alussa mainitsemiani "kokoelman arvoisista töistä". Kokoa on, mutta on myös näköä. Kuten Lennartinkin työssä lähtöhinta on todella houkutteleva. Hyvä taulu ja Mikola on hyvä nimi.

64. Munsterhjelmiä tulee harvemmin poimituksi. Alin hinnat ovat laskeneet lisäntyneen tarjonnan myötä. Taiteilijan taso on yleisesti ottaen hyvä eikä kovin heikkoja töitä juurikaan liiku. Tällä kertaa tämä teos kuitenkin pysäytti. Rakennusten heijastukset elävään merenpintaan ovat Alia parhaimmillaan. Nätit väri ja mielenkiintoinen aihe. Itselleni tulee mieleen Suomenlinna. Työ jonka hinta ei ainakaan laske. Ainoa itseäni häiritsevä detalji on karkea säkkikangas jota Ali on aina käyttänyt. Se latistaa monen teoksen tunnelmaa ja rikkoo kuvattavaa kohdetta usein.

117. Juho Rissasen myöhemmän aikakauden työ. Yleisesti Rissasen Miami aikaa sekä sitä edeltävää aikaa pidetään seesteisenä "loppuajan kautena" mutta minä en kyllä aina sitä allekirjoita.
Rissanen muutti Miamiin 1940  missä kerkesi taiteilla paikallisista taidepiireistä hieman sivuun jääneenä 10 vuotta ennen kuolemaansa. Olen nähnyt monta hyvää Miami ajan työtä, ja tämä poiminta menee sinne "hyvä pre-Miami" ajan kategoriaan. Värien käyttö on todella vahvaa ja hyvää. Teos itsessään on mielenkiintoinen ja pikkutarkka mutta silti kuvauksellinen ja tulkinnallinen. Kokoakin on ettei jalkoihin jää. Ehdottomasti ostosuositus! Hieno työ.

125. Aarno Karimolta on nyt tarjolla kaksi työtä. Molemmat ovat todella hyviä. Poimittu Simo Hurtta teos kuvaa armotonta ruotsalaista verojen kerääjää (jos nyt meni oikein).
Toinen "Juhannus" aiheinen työ pysäyttää myös. Väitän jopa että kyseessä on vaikka kansallismuseon kokoelmiin kelpaava työ. Ehdottomasti Karimon parasta antia vaikka hyvä Karimo on jo niin hyvää ettei sanotuksi saa. Hauskinta on se, etten ole edes mikään suuri kansallistarusto ja karelianismi fani. No hyvä taideteos on vain hyvä taideteos. Aiheesta viis.

280. Anitra Lucanderin pystäyttävä vesivärityö. Sopii hyvin valko-painoitteisiin nykysisustyksiin. Myös taiteilijan noste on hyvä. Arvonnousua odotettavissa ainakin jonkin asteisena. Toki johonkin hinta pysähtyy kun pienempi vesiväri on kyseessä.

18. Kubistina tunnetun Kalevi Pyykkösen iso ja hyvä teos. Laatua ja kokoa on. Tulevaisuuden nousija. Ei ehkä ikinä muodostu markkinoiden kuumimmaksi nimeksi, mutta kotimaisia kubisteja tullaan vielä jossain välissä etsimään kivien ja kantojen alta. Silloin on tämän Pyykkösen teoksen omistajalla myyntiaika.
 

588. Birger Kaipiaisen kelloja on jonkinverran liikenteessä, mutta näissä teoksissa omaperäisyys on ollut hyvällä asteella. Se yhdistettynä Kaipiaisen ja Brykin tulevaisuudessakin odotettuun nousuvireeseen aiheuttavat tämän kohteen poiminnnan tänne. Voi olla että joku kaunis päivä tämäkin teoksen lähtöhinta on 2000euroa.

551. Kolmiosainen Bambu ei ole sieltä yleisimmästä päästä. Varsinkin jos sininen ja punanen esiintyvät näinkin raikkaina. Ostosuositus 450eurolle nyt Toikan alavireen aikaan. Varma nousija. Tuplaatko vai triplaatko rahasi 5 vuoden aika onkin sitten toinen kysymys.

3508. Kirjoituspöydän telineen polttokullattu pronssirunko pikkutarkoilla koristeluilla herätti kiinnostuksen. Todella kaunis ja näyttävä esine. Pitää hintansa, voi jopa nousta. Vielä kun löytäisi tekijänleimat...

407. Terho Sakki on ollut viimeaikoina todella aliarvostettu kuvanveistäjä. Taiteilijalla on paljon ideaa töissään. Myös Pro Finlandia palkinto kuten myös Professorin arvonimi tuli aikoinaan saavutetuksi. En nyt lähde mitää nousijaa Sakista povaamaan mutta ei hänen töidensä arvoa tulla ikinä kilohinnoissa mittaamaan.

tiistai 15. maaliskuuta 2016

Bukowskis Contemporary F178, Nykytaiteen huutokauppa

Nyt ensimmäistä kertaa Bukowskis järjestää suomessakin Contemporary huutokaupan omana erillisenä huutokauppanaan. Huhtikuussa on sitten tiedossa Modern + Design ja sen jälkeen toukokuussa klassinen.
Tämä on ratkaisu joka on ollut ilmassa jo jonkin aikaa. Design nimikkeen alla olevat kohteet ovat laajentuneet viimeisen 10-15 vuoden aikana paljon, ja käsittää nyt myös 80 ja 90-luvun kohteita ja kalusteita jotka aiemmin eivät olleet huutokauppa ikäisiä.
Modernin taidepuolen kohteita pystyttiin venyttämään myös tiettyyn pisteeseen asti vuosien kuluessa, mutta nyt ihan kelvollisiakin kohteita olisi pitänyt ruveta karsimaan pois kun Modern nimikkeen alla kaupattava kuvataide alkoi 50-luvusta ja käsitti kaiken nykytaiteeseen asti. Tilat eivät riitä ja huutokauppojen aika venyy liian pitkäksi.

Juuri ennakkonäytössä vierailleena ratkaisu tuntuu onnistuneelta ja vasta tänään havahduin itse siihen että nykytaide suorastaan ansaitsi oman huutokauppansa.
Aiemmin se meni "siinä samassa" muiden kanssa. Risto Suomet ja Elina Brotherukset vierekkäin Nubbenin ja Vannin kanssa.
Hyvä ratkaisu niin ostajien, huutokaupan kuin myyjienkin kannalta. Taideblogi Helsingin tuomio: WIN - WIN.

Moni kohde oli netissä hyvä mutta paikanpäällä osottautui pettymykseksi, tai mittasuhteiden havainnolistaminen petti pahasti vaikka koko olikin netissä esillä. Esimerkiksi isot Paul Osipow ja Matti Kujansalo olivat tällaisia. Pienempään asuntoon kävisivät vaikka koko seinän tapetista.

Kaj Stenvallin Yhden suhde kahteen oli työnä kiva mutta 15.000euron lähtöhinta hieman hirvittää. Voi olla että täyttyykin tai jopa nousee mutta mitään kummoisia nousuja en ihan lähitulevaisuudessa tälle työlle näe jos todellinen hinta kulujen jälkeen jää lähemmäs 20.000euroa.

Toiset noteeraamisen arvoiset teokset ovat yhdysvaltalaisen Jock Sturgesin alastoman teinitytöt kuvat. Sturges on kuvillaan herättänyt paljon keskustelua varsinkin kotimaassaan ja on ristiriitainen persoona. Hänen töistään tykkää ken tykkää, mutta kyllä päällimmäinen ajatus on jonkinnäköinen taiteilijan seksuaalinen fiksaatio teini-ikäisiin. Vaikka kuinka yritän taiteellisesta perspektiivistä tutkia nyt kahta tarjolla olevaa työtä näen vain nuoren teinitytön jonka ei pitäisi olla alastomana valokuvassa. Oli alastomuus kuinka luonnollinen asia hyvänsä. En todellakaan koe edustavani vanhan koulukunnan konservatiivista ajattelua, mutta teoksia katsoessani jotenkin ajatukseni ajautuvat jatkuvasti inhoon kuvaajaa kohtaan. Kohde ei ole mitenkään "klassisessa" tai taiteellisessa asennossa vaan seisoo vain kuvaajaa kohden. Valo ei taitu wow elämyksen oloisesti eikä kuvauspaikkakaaan ole erikoinen tai haastava. Ehkä minä en sitten ole vain sillä kuuluisalla "nextillä levelillä" taiteen tulkintani kanssa.

Tässä kuitenkin huutokaupan poiminnat ja vinkit:

Markus Henttosen Wall #5 oli vaikuttava. Berliinissä työskentelevä Henttonen tekee nyt ensi tuloaan huutokauppoihin ja lähtöhinta on ehkäpä aavistuksen yläkanttiin nykyhintatasoon nähden mutta voi silti lähteä nousemaankin. Pidemmällä aikajänteellä Henttonen varmasti pitää hintansa.

Pauno Pohjolainen on ARS Fennica ja Pro Finlandia voittaja ja muutenkin tunnustettu taiteilija. Tämä teos ei anna valokuvassa katsojalle mitään. Möykku missä on väriä. Paikanpäällä työ yllättää ja materiaalien sekoittanen on enemmän kuin onnistunut ratkaisu. Puuta ja metallia sulassa sopusoinnussa värien saattelemana. Näyttävä ja kookas teos.

Taidelasi puolella tarjontaa oli mutta harva teos kuitenkaan säväytti. Tämä Markku Salon taidelasi oli kuitenkin yksi niistä kiinnostavista. Hiekkapuhalletut kuviot ja reunus antavat teokselle mukavan säväyksen ja haastavat tutkimaan pidemmäksikin aikaa.

Kim Simonssonin sylkevä tyttö on lähtöhinnaltaan 1200euroa. Kun Simonssonin kanssa n. viisi vuotta sitten kyseisestä sylkevästä tytöstä juttelin oli myyntihinta samat 1200euroa. Nousuja ei vielä siis ole tullut jos lähtöhintaan on uskominen mutta pienempää Simonssonia on kuitenkin harvoin tarjolla joten uskon hinnan ainakin tuplaantuvan pyydetystä. Jos jää 1200euroon huuda heti pois.
Ainoa riski arvonkehityksen kannalta on että Simonsson jäisi "jumiin" tyttö aiheisiin. Nyt nimittäin rupeaisi olemaan pikkuhiljaa aika keksiä uutta ja jättää tietty aikakausi taakseen.

Hannu Palosuo on taiteilijana allekirjoittaneelle tuntematon, mutta tämä teos puhutteli joskin sen asettelu Bukowskilla ei ollut parhaasta päästä. Kahden taulun kokonaisuus oli esillepantu eri seinille ja väärässä järjestyksessä. Ensin tuli kaaos ja sen jälkeen järjestys.
Idea on enemmän kuin hyvä ja kaksoismerkityksiä taiteenkuluttaja löytää teoksesta helposti. Poliisikuulustelut, Epäjärjestys jne. Oikein kiva teos mutta hinnankehitystä en tohdi arvioida.
Ps. Lupaan tehdä läksyni Palosuon kanssa ja perehtyä taiteilijaan tarkemmin.

Risto Suomen yön helmi ei säväyttänyt valokuvissa yhtään mutta paikanpäällä teos vakuutti. Kokoa hieman oli mutta värimaailma ja työn syvyys ei ilmene kuvista edes heikosti! Todella hyvä työ ja hinnallisesti tulee kestämään aikaa ja nousemaankin jopa!
Taiteilija oli myös itse paikalla tilaisuudessa.

Viggo Wallensköldin Hetki niminen teos oli kuvattu Bukowskin omassa teosesittelyssä hyvin.
"Wallensköld maalaa tarinoita, joissa hän operoi turvan ja turvattomuuden, tai yksinäisyyden ja lohdun jännitteellä. Hän kuvaa hahmojaan sympatialla ja inhimillisyydellä, mutta luoden tilaan ja tilanteeseen jotakin pysähtynyttä, jotakin vaiettua, ja intiimiä -Bukowskis".
Esittely osuu kuin nappi silmään. Yksinäisyys, rujous, sympatia ja inhimillisyys ovat oikeita termejä kuvaamaan tunteita kun teosta katsoo ja tulkitsee. Hyvä työ ja hyvä taiteilija. Hinta nousee for sure!

Tommi Toijan töitä on nyt putkahdellut markkinoille viimeisen vuoden aikana. Hänellä on kaikki edellytykset nousta nykyisestäkin positiostaan jälkimarkkinoilla. Omaperäisyys ja muistettavuus nousevat esiin. Koulutustausta on hyvä ja hän on ollut esillä muutamissa hyvissä Gallerioissa. Kunnon ulkomaiset näyttelyt vielä uupuvat, mutta kyllä nekin vielä sieltä tulevat. Ostosuositus hänen töilleen.

Susanne Gottbergin Odotettu teos oli vaikuttava paikanpäällä. Nettiselailussa en siihen edes kiinnittänyt huomiota, mutta paikanpäällä se nousi lähestulkoon parhaaksi teokseksi mitä hinta-laatu suhteeseen tulee. Sama teos kahteen kertaan kuvattuna. Syvyys mitä näin tummanpuhuvaan työhön on saatu aikaiseksi on mykistävä. Ehkäpä yllyn vielä itsekin huutamaan!
Gottbergiä koskevat samat säännöt kun Tommi Toijaa edellä. Koulutus, näyttelyhistoria, töitä kokoelmissa jne.. Ainoa puuttuva lenkki on merkittävät myönnetyt palkinnot tässä kokonaisvaltaisessa taiteilijan arvonennustuksen syväluotauksessani mutta silti omia rahojani lähtisin panostamaan tähän teokseen.

Matti Kujansalon sommitelma on pienikokoinen, mutta se todennäköisesti onkin tämän työn suola. Näin pieniä (40x40) modernejä töitä liikkuu harvoin, ja ne ovat haluttuja koska mahtuvat seinälle kuin seinälle. Modernien töiden dilemma on usein niiden koko. Pienet värikkäät kuutiot tässä teoksessa eivät ole maalattuja vaan liimattuja. Tähän on mennyt aikaa ja paljon! Kujansalo on jo nimensää vakiinnuttanut Osipowien ja Blomstedtien rinnalla. Hinta ei ainakaan alaspäin ole matkalla.

Alvar Gullichsenin työ on paikanpäällä vielä kivempi kuin kuvissa. Värit ja yksityiskohdat ovat hienoja. Suuri koko tosi hieman rajoittaa ostajia mutta 3000euron lähtöhinta on todella maltillinen. Gullichsen on jo jättänyt merkkinsä suomalaiseen taiteeseen eikä se sieltä pois lähde. Osta jos hinta on lähtöhinnan tasolla tosin pelkään sen kyllä nousevat siitä. Ehkäpä tuplat?

Leena Nion öljyväri ei herättänyt mitään tunteita nettiä selatessa mutta paikanpäällä se oli Gottbergin työn kanssa parhaita hinta-laatu suhteeltaan. Ehkäpä sälekaihtimiksi tarkoitetut edessä olevat vedot ovat todella onnistuneet ja antavat onnistuneen syvyysvaikutelman työhön. Stalkki ikkunan takana kurkkimassa sisälle.. vaan mitä sieltä näkyy. Nio nousee vielä vaikkei ehkä ihan raketin lailla. Trust me.

lauantai 12. maaliskuuta 2016

Taidemaalariliiton Teosvälityksessä katsaus nykytaiteen tilaan

Jokavuotisessa Taidemaalariliiton teosvälityksessä Kaapelitehtaalla 12.3 - 20.3 saa aina hyvän katsauksen nykytaiteen tilaan sekä suuntaan.
Liiton 600 jäsenen esille tuodut 1900 taideteosta tarjoavat jokaiselle jotakin.
Löytyy kaikkea maalaustaiteesta lasiin ja koruista keramiikkaan.
Teoksen voi ostaa, ja sen saa matkaan heti tai sitten sen voi noutaa näyttelyn päätyttyä. Maksutapoina on joustavasti myös osamaksu. Hintahaarukka pyörii edullisimmillaan 100eurossa ja kalleimmillaan siellä vajaan 10.000euron haminoissa. Tällä isolla rahalla sai jo paikkansa suomen taiteilijoiden "grand old" kategoriassa vakiinnuttaneiden taiteilijoiden töitä (mm. Rafael Wardi).

Tietyt teokset ja tyylit puskivat esille harmaasta massasta. Vielä tuntemattomaan nykytaiteilijaan sijoittaminen on taidealalla riskeintä mitä tiedetään, mutta tätä osa-aluetta harrastaessa pitää mennä puhtaasti intuition varassa. Sanomattakin selvää että huippunimeksi noustakseen taiteilijalta edellytetään omaperäisyyttä, tunnistettavuutta ja taitoa.
Toki tämän lisäksi olisi ikävä sijoittaa rahojaan johonkin mikä ei itseään puhuttele joten oma maku-aspekti tulee mukaan viimeisenä ja tärkeimpänä tekijänä.

Tarjolla oleva keramiikkiataide oli suhteessa edullista valmistuskustannuksiin ja vaivannäköön nähden. Keramiikka ja lasi puolella muutama taiteilija nousikin ylitse muiden.

Tässä 11 omaa poimintaa näyttelystä. Näissä teoksissa koin olevan "sitä jotain".

 Ville Heimala - Puutarhassa (2014)  Hp. 3846€   Käsintehty mosaiikki ja korkokuvat.


Mari Keto - Näkymättömissä (2016)  Hp. 7000€

Johannes Rantasalo - Stenu (2016)  Hp. 2982€

Iiro A Ahokas - Emperor (2015)  Hp. 6300€  
Valettu, hiottu, kiillotettu ja osittain lasitettu posliini. Käsinmaalattu ja poltettu karaattikultaemali

Kari Kuisma - Kannattaja (2015)  Hp. 1000€  Leikattu lasi, liimaus.

Johanna Rytkölä - Pehmoiset Vedet II (2013)  Hp. 1393€ 


Anna Aho - Riippakivi  Hp. 1000€

Riikka Ahlfors - Fold-Ed  Hp. 4000€

Anna Broms - Silk  Hp. 2080€

Paula Ollikainen - Hakapellonkatu  Hp. 1700€

Kaarlo Strauffer - Sunlight bathed the golden glow  Hp. 2900€

Muista mieleen jääneistä taiteilijoista joiden teokset eivät nyt kuva ilotulitukseen mahtuneet, mutta varmasti kuullaan myös vastaisuudessa mainittakoot: Jaakke Haapanen, Tatu Vuorio, Mikko Hallikainen, Vesa Hjort, Markku Laamanen, Pilvari Piirtola, Seija Sainio, Minna Sjöholm, Anu Kauhaniemi sekä Elina Kujansuu.

Kokonaisuutena koin taas Teosvälityksen olevan tapahtuma kohdillaan. Siellä pääsevät esille myös ne taiteilijat jotka eivät ole vielä saaneet sopimuksia hyvien ja arvostettujen gallerioiden kanssa ja vielä nousuaan odottavat taiteilijat.
Sieltä voi toki tehdä löytöjä (sijoituksia), mutta se vaatii jo syvää perehtyneisyyttä joten monet hankinnat tehdäänkin puhtaasti esteettisyys pohjalta.
Taiteen yliannostus oli tarpeen, ja sitä sulatellaan pari viikkoa ennenkuin mennään Bukowskin nykytaiteen Contemporary huutokaupan näyttöön katsomaan niitä nimiä joita joskus on saanut Teosvälityksestä 400eurolla ja joiden hinnassa on nykyään nolla perässä.

Erityismaininta pitää antaa Arttu Sailolle jonka työt olivat rujoja tekniikaltaan, mutta tavallaan ilmaisun tarve oli ajanut viimeistelyn ohi. Kolme esillä ollutta teosta eivät tekniikallisesti tai taiteellisesti olleet niinkään haastavia, mutta puhuttelevia kyllä. Kuvissa oli ilmiselvästi kuvattu jalkapallo "huligaaneja" tai faneja, miksi kukakin heidät katsoo.
Teosten nimet olivat "Liian vanha tappelemaan", "Katsomon lesoin jäbä" ja "Mä teidät vielä saavutan". Kuvien nimet ja ilmaisu olivat sillä tasolla että uskon itse taiteilijan löytyvän HJK:n (kaulahuivin väreistä päätellen) fanikatsomosta Finnair stadionilta kotimatsien aikaan.
Jossain määrin voitaneen luokitella hieman samaan katurealismi kategoriaan graffittitaiteilijoiden kanssa vaikka genre eri onkin. Ilmaisu kumpuaa itse nähdystä ja koetusta usein korkea kultturellisille piireille vieraista aiheista.