perjantai 13. elokuuta 2021

Hagelstamin elokuun huutokauppa sytytti vihdoin inspiraation

 

Päätin blogata pitkästä aikaa. Arkilämän profaanit kiireet, ja lämmin kesä ovat osaltaan hiivuttaneet inspiraatiota kirjoittamiseen. Toki osasyy lienee oma kohonnut kriittisyys hyvän työn osalta. Minkä työn todella kelpuutan kehuttavaksi ja minkä oikeasti itse hankkisin kokoelmaan. Jokaisella taiteilijalla on hyviä töitä, ja vähemmän hyviä töitä mutta sitten kun taiteilijan pitäisi olla "kuuma nimi" ja kaiken lisäksi työnkin pitäisi olla hyvää tuotantoa ja arvokin vielä kaiken lisäksi säilyttää tai mielellään jopa nostaa sitä niin vähenevissä määrin tuntuu olevan kirjoitettavaa.

Nyt kuitenkin Hagelstamin elokuun huutokaupassa on muutamia töitä jotka värisyttivät viisaria niin päätin ryhtyä tuumasta toimeen.

 Taideblogi Helsinki (c) Helge Dahlman, Göran Augustson

47.  Helge Dahlmanilta poikkeuksellisen värikäs ja kiva työ. Dahlmanin hinnat romahtivat taiteen laskusuhdanteessa. Aiemmin toistatuhatta maksavat teokset olivatkin enää 300euroa. Usein myös värimaailma on aika harmaa, ja yksitoikkoinen. Nyt tarjolla olevat kaksi teosta ovat todella poikkeuksellista tuotantoa eli värikkäät ja raikkaat. Näkemättä signeerausta olisin ennemmin veikannut taiteilijaksi Verner Thomea kuin Dahlmania. Tämän lisäksi kehykset sopivat näihin enemmän kuin hyvin. Hyvä ostos jos teokset mielyttävät silmää.

 

 95. Göran Augustsonin valtavirrasta poikkeava työ on oikein raikas ja kiva kasari tyylisistä laineista huolimatta. Augustson kuului juuri 90-luvun alun taidebuumin kuumimpiin nimiin, ja teokset maksoivat aivan maltaita. Sittemmin hinnat ovat romahtaneet lähes kehysten tasolle. Toki 80 luvun Augustson look on kieltämättä hieman out mutta tämä teos on oikein positiivinen poikkeus hänen tuotantoonsa. Arvatenkin nyt saisi edullisesti tunnetun taiteilijan tasokkaan teoksen.

 Taideblogi Helsinki (c) Kuutti Lavonen, Yngve Bäck,

184. Kuutti Lavonen on ollut kovassa nosteessa viimevuosina. En olisi osannut 5 vuotta sitten tätä ennustaa. Toki Lavonen on ollut aina arvostettu taiteilija, mutta litografioiden hinnat ovat nousseet kuluneiden vuosien aikana mukavan tasaisesti. Didrichsenin viimvuotinen 60-vuotis juhlanäyttely on ollut varmasti omiaan lisäämään kysyntää. Tärkeä huomio myös on että hintojen nousua eivät nimenomaan ole tehneet huutokauppakamarit korotetuilla lähtöhinnoilla vaan huutajien paljous on nostanut ne ylös edelleenkin maltillisista lähtöhinnoista. Lavonen on ”vasta” 61-vuotias joten uskon että pitkässä juoksussa kaikki hänen työt vähintäänkin pitävät arvonsa. Turvallinen hankinta.

  

210. Yngve Bäckin teosten jatkuva hinnannousu selittynee myös varmasti töiden helpolla sijoitettavuudella. Modernit, ja värikylläiset työt nimittäin sopivat aikalailla minkälaiseen sisustukseen tahansa joten myös potentiaalinen ostajakunta on laaja. Nyt tarjolla oleva työ on poikkeuksellisen suurikokoinen. Takana olevat laput antanevat hieman tutkimisen aihetta. Teos on ollut ilmeisesti suomalaisessa nykytaidenäyttelyssä Tukholman kansallismuseossa. Ilmeisesti omistaja tai ostaja on ollut ruotsalainen ekonomisti Erik Lindahl. Mielenkiintoinen työ ja pienellä vaivalla provenienssikin on varmasti selvitettävissä.

1 kommentti:

  1. Hienoa, että jatkat blogia. Tämä on todella mielenkiintoinen. Meillä on vähän samat harrastukset ja ikäluokkakin sinnepäin. Jatka ihmeessä tässähän voisi oppia jotain. :)

    VastaaPoista