lauantai 23. tammikuuta 2016

Helanderilla vuoden ensimmäinen huutokauppa (A45)

Helanderin uusi vuosi alkaa laadukkaan huutokaupan merkeissä.
Poikkeuksellisen paljon on tarjolla mattoja mutta myös Paavo Tynell / Lisa Johansson-Pape valaisimia on useita. Taide ei ole tällä kertaa kovin suuressa roolissa mutta kyllä siltäkin saralta tulee jotain poimittua. Nyt on kaikkia huutokaupan osa-alueita jopa poikkeuksellisen tasaisesti tarjolla käsittäen ryijyistä militariaan ja aterimista taidelasiin.













118. Amelie Lundahlin vesiväri on oikein onnistunut akvarelliksi joka ei ole Lundahlin ihan ominaisinta ilmaisumuotoa. Hyvät värit ja kiva sommitelma joskin kehykset voisivat olla vanhemmat ja paspartuuri keltaisempi.

679. Elias Muukan 20-luvun työ on yllättävänkin hyvä ollakseen jo seesteisen kauden alkuajan työ. Muukan taso laski myöhemmin todella paljon siitä mitä se alussa oli. Tämä saa todennäköisesti nyt ihan huokeasti. (400-550e?)

816. Hieman vanhempaa ja poikkeuksellisempaa Håkan Brunbergia mitä häneltä on totuttu näkemään. Näitä varhaisempia satama aiheisia töitä liikkuu markkinoilla silloin tällöin. Nytkin teoksen hinta jäänee pariin sataan, ehkä jopa hieman alle.

820. Jarkko Peltonen oli (k. 2008) Naanatalilainen naivisti jonka tunnetuin aihealue oli juuri klovnit.
Tällä kertaa huutokaupassa on kuusi Peltosen työtä. Näitä jonkin verran markkinoilla liikuu eli eivät nyt mitään harvinaisuuksia ole mutta kivoja töitä. Uskoisin hintojen jäävän sinne 100euron tuntumaan. Jonkin matkaa menee paremmissa töissä päälle.
















664 Hannu Riikosen hahmot kuvaavat usein ihmisiä eri tilanteissa. Hinta tulee olemaan todennäköisesti ihan järkevä muutamastakin syystä. Suhteellisen iso koko rajoittaa ostajia ja Riikonen on toki tunnettu taiteilija, mutta ei aivan "hot chocolate" vielä nyt. Uskon että herran arvostus nousee ajan kanssa, myös jälkimarkkinoilla. Hänellä on kuitenkin vakuuttava ura, ja useita julkisia sekä laajemaltikin tunnettujakin veistoksia julkaistuna.

55. Rut Bryk on varma sijoitus. Toukokuussa Espoon Modernin Taiteen Museossa alkava Bryk näyttely vain tulee vahvistamaan taiteilijan hintatasoa keramiikan kalleimpana nimenä.

526. Juuri viimevuoden lopulla edesmenneen Laila Pullisen varmasti eniten valmistettu/levinnyt pienoispatsas on tehty SPR:n 100-vuotis syntymäpäivien kunniaksi.
En muuten olisi tätä poiminut mutta että alkuperäinen pakkaus!... Never seen before.

883. Poimiessani Uhra Simbergin ryijyin olen heikoilla jäillä koska ryijyt eivät ole ominaisinta alaani eivätkä edes lähellä sitä, mutta jos ryijyissä joku on SE "kuumin nimi" niin se on Uhra Simberg. Rouva sai aikoinaan Pro Finlandia mitalin sekä palkittiin neljässä perättäisessä Milanon Triennaalissa ja on varmasti tunnetuin ryijy suunnittelija.
Ryijyt ovat myös nouseva ilmio oltuaan kymmeniä vuosia täysin out joten uskon tämänkin yksilön hintanoteerauksen olevan huomattavasti suurempi 15 vuoden kuluttua.












471. Tuula Falkin erikseen tekemä kaappi arkkitehti Sakari Laitiselle joka teki töitä myös Alvar Aallon kanssa. Moderni muotoilu ja uniikki huonekalu. Jos sopivasti saa niin huuda pois kuljeksimasta!

547. Alvar Aallon ruokapöytää pyörivällä tarjouluosalla en ole ennen nähnyt enkä uskon niitä paljon valmistuneen 50-luvulta. Jos mahdollisia markkinoita miettii niin jos aiemmin paasaamani "artekkia myydään jenkkeihin ja aasiaan" yhdistetään aasiassa käytettyyn pyörivään tarjoilupöytään ruokapöydän keskellä niin uskon parhaimman markkinapotentiaalin löytyvän Helanderin huutokauppatalosta jotain tuhansia kilometrejä itään.

692. Yrjö Kukkapuron tuoleja, todennäköisesti halvalla .. buybuybuy

484. Poimittuna vain yksi esimerkki juomalaseista ja aterimista jotka lasketaan jo osittain designin / "arvokkaamman" käyttölasin joukkoon mutta jäänee silti hinnallisesti niin alas ettet saa Thaimaassa valmistettuja Iittala shopin lasejakaan näin edukkaasti ja nämä (38kpl) ovat sentään kunnon lasia ja sitä alkuperäistä vanhaakin vielä!
Tässä huutokaupassa on useita kohteita jossa ovat tyylikkääseen arkikäyttöön kelpaavaa Franckin, Toikan, Sarpanevan, Wirkkalan ja muiden tunnettujen suunnittelijoiden tyylikästä käyttölasi tuotantoa.















222 & 860. Muutama esimerkki Paavo Tynellin hyväkuntoisista valaisimista. Helanderin viime huutokauppojen Taito/Orno/Idman hintanoteeraukset ovat olleen viisaan ostajan hinnoissa. Eivät ole olleet liian halpoja, mutta keskivertoa hieman edukkaampia kyllä.

267. Tässä ei ole valaisimen valmistajaa mainittu mutta alunperin malli on 60-luvulta itävaltalaisen JT Kalmarin valmistama. Kalmar on tehnyt mallia 80-luvulle lähtien.
Kuitenkin kääntäisin itse katseeni Ornon suuntaan. Jos en ihan väärin muista Stokmann-Ornon 75-vuotis juhlakuvastossa on samainen valaisin listattuna. Oli valmistaja kumpi vain niin kannattaa huutaa jos sopivaksi jää. Tästä tulee kaunis valo illalla.

1274. Lisa Johansson-Papen parhaan aikakauden Ornon aikaiset messinkiset seinävalaisimet. Oikea hinta liikkunee siellä jossain muutamissa tuhansissa.

2 kommenttia:

  1. Moikka olisiko sinulla tietoa mistä löytyisi kuvaa tuosta Ornon Kalmar-näköisvalaisimesta? Ai niin, Arabian keramiikka valmistetaan Thaimaassa ja Iittalan lasit vielä Iittalan lasimäellä. Sinne tehtaalle pääsee viikolla käymään ja vieressä lasimuseo. Tykkäisit varmaan. Mielenkiintoinen blogi sinulla!

    VastaaPoista
  2. Hei Teresa. Olen täysin missannut viestisi! Jos haluat vielä kuvan Ornon Kalmar look valaisimesta niin minulla on alkuperäinen Ornon katalogi. Voin ottaa kuvan sinulle. Laita sähköpostia taideblogi at gmail piste com.

    VastaaPoista