perjantai 4. marraskuuta 2022

Katja Tukiainen @ Gallery Halmetoja

Katja Tukiaisen Painted Paths näyttely avautui eilen Halmetojalla. Avajaisissa oli ruuhkaa, ja uskon näyttelyn vetävän taiteen ystäviä puoleensa oikein kiitettävästi tulevan kuukauden aikana. Halmetoja on kunnostautunut viimeaikoina näyttelyiden myynnin suhteen, ja lähes poikkeuksetta näyttelyt ovat olleet lähes tai täysin loppuunmyytyjä. 

Elo-syyskuun vaihteessa esillä ollut Kim Somervuori myytiin ennätysajassa loppuun. Nyt Tukiaisenkin avajaistilaisuudessa osa teoksista oli jo myyty yksityiskokoelmiin, ja punaiset pisteet kiiltelivät taulun vieressä jo ennen yleisölle avautumista.

Toisaalta tätä en ihmettele. Tukainen on ollut hyvässä huudossa viimevuodet ja nimi tuntuu olevan yhä useammilla huulilla. Tukiaisen näyttelystä Helsingissä onkin jo kulunut muutama vuosi aikaa, ja patoutunutta kiinnostusta löytynee varmasti.

Pelkästään jo Helsingin taiteilijaseuran ylläpitämiä taidelainaamon sivuja katsoessa kaikki sinne ilmestyvät Katjan teokset muuttuvat "lainassa" tilaan lähes välittömästi listaamisen jälkeen.

Sijoitusnäkökulmasta uskon Tukiaisen olevat varteenotettava hankintakohde. Vuodet ovat jo näyttäneet että kyseessä ei ole tähdenlento tai näyttävän ensiesiintymisen tehnyt nimi, vaan paikkansa kotimaisen taiteen kärkikastissa vakiinnuttanut, ja asemiaan parantava taiteilija jonka tyyli ja tarinankerronta kehittyy vuosi vuodelta.

 

Kun itse mietin omaa näkemystäni Tukiaiseen vaikkapa 10 vuotta sitten tunnistettavuus, ja omaleimaisuus eivät ole hävinneet mihinkään. Niin 2010 kuin 2022 vuoden Katjan työn tunnistaa heti ensinäkemältä Katjan työksi, mutta tarinankerronta, aiheet ja teosten moniulotteisuus ovat tulleet hienosti esille kypsymisen myötä. Siinä missä 10-15 vuotta sitten teos oli puhtaan, ja pinkin naivistinen on tämänhetkinen tilanne tulkinnallisempi. Teoksillaon asiaa ja taustaa. Useassa työssä onkin sanomaa katsojalle jos sen haluaa tulkita. Töiden äärellä viihtyy kauemmin ja ne antavat katsojalleen enemmän. Pieniä nyansseja ja enemmän sisältöä.

Ehdoton käyntisuositus Gallery Halmetojalla Kalevankatu 16 Helsinki.

 

Tässä hieman antia näyttelystä:

Näyttelyn nimikkoteos Painted Paths



"One little girl...". Kymmenestä taulusta koostuva polyptyykki jossa tytöt lisääntyvät taulu taululta ensimmäisen tytön kulkiessa eteenpäin.



Girls crossing

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti