tiistai 7. elokuuta 2018

Hagelstam avaa huutokauppojen syyskauden

Hagelstam avaa ensimmäisenä syyskauden A192 kuukausihuutokaupallaan.
Mitään aivan veret seisauttavaa ei elokuussa nyt kulttuurin ystäville nyt tarjoilla muutta muutama mielenkiintoinen kohde kannattaa kyllä huutokaupasta seurata.
Nyt poimittujen kohteiden lisäksi Tynellin, ja Papen valaisimet on hinnoiteltu aika fiksuihin lähtöhintoihin.
Myös kohde no 306, Armas Mikolan 1.3metrinen teos on selvästi luonnos jostain isommasta ja julkisen tilan työstä mutta mistä?


Yrjö Ollilan Äiti ja tytär nimiseksi työksi nimetty öljyväri on hyvä. Ehkä keräiltävyyttä ihan hieman häivyttää aihe joka voisi olla jotain muuta henkilökuvaus vailla taustaa. Työ on taiteilijan toiseksiviimeiseltä elinvuodelta, ja paras impressionistinen kausi on jo takana mutta teoksessa kolorismi on ruvennut nostamaan jo päätään eikä se missään nimessä ole kuitenkaan seesteinen työ. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä mihin Ollilan tyyli olisi kehittynyt jos elinaikaa olisi ollut vielä parikymmentä vuotta lisää.

Tämä Olof Kankaan hyvätasoinen teos oli aiemmassa huutokaupassa 1200euron lähtöhinnalla, mutta nyt lähtöhintaa on tiputettu 800euroon. Vastaavat Kankaan (1.2m x 1.6m) kokoiset teokset ovat gallerioissa ja näyttelyissä ovat olleet yli 5000euroa, ja usein ovat olleet jopa huonompia kuin tämä. Joten jos suuremmalle teokselle on seinällä tilaa, ja työ miellyttää kannttaa ehdottomasti huutokaupan kehitystä seurata.

Arna Rancken oli itsellekin täydellisen tuntematon nimi, ja piti oikein googletella löytääkseni edes jotain tarkempaa tietoa taiteilijasta. Nyt huutokaupassa on kaksi Ranckenin teosta, ja molemmat ovat todella hyviä ja tasokkaita. Mikäli hänen muu tuotantonsa on samalla tasolla niin ihmettelen suuresti, että rouvasta ei ole kuultu sen kummemmin tai häntä ei ole tutkittu. Edes kuolinvuosi ei ole nopealla tutkimisella selvillä.

Jaakko Somersalo kuuluu vahvasti 50-luvun abstrakteihin, ja informalistisiin taiteilijoihin jonka teoksia on monissa julkisissa kokoelmaissa kotimaassa ja ulkomailla.
Tämä sekä seuraava Tuulikki Pietilän teos ovat hyviä valintoja hieman huokeampia ostoksia etsiville, mutta kuteinkin aika varmoja sijoituksia vaikka grafiikkaa ovatkin.
Edustavat sitä varhaisemman modernin aikakauden grafiikkaa. Puupiirroksia ja etsauksia. Myöhemmät serigrafiat ja muut ovat enemmän bulkki tavaraa suurempien painomäärien takia. Serigragioissa ei myöskään taiteilijan kädenjälki ja uniikkius ole kosketeltavissa toisin kuin näissä vanhoissa teoksissa missä värien kerrostumat ja käsin vedostamiset ovat lähes hienosti aistittavissa.

Viimeisenä poimittu kattovalaisin joita on kolme ovatkin sitten todella mielenkiintoisia, ja voisin sanoa että nämä ovat tämän huutokaupan löydöt.
Koska ne eivät ole listattuna minkään yrityksen tai suunnittelijan nimellä ne eivät myöskään löydy mistään katalogista.
Kotimaisia kuitenkin ovat aivan varmasti jokaisesta ruuvista ja hitsaussaumasta peilattuna.
Reijät ja malli tietysti viittaa Tynellin tähtitaivaaseen mutta valkoinen kulmikas kanta on outo. Onko kannat sitten uniikkina tilauksena tehty, vai jälkikäteen joku itse askarrellut jollain toisella vuosikymmenellä.
Ehkä jonain kauniina päivänä löydät kyseiset valaisimet jostain mustavalko valokuvasta 1950-60 luvun Kotiliesi tai Eeva lehdestä joka kertoo Helsinkiläisestä juuri avatusta naistenvaateliikkeestä.
Sen kuvan myötä hinnassa on nolla perässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti