lauantai 29. lokakuuta 2016

Bukowskis Design + Art antaa varman WOW efektin!

Tämänkertainen Design + Art ei jätä ketään kylmäksi. Huutokaupan yli 500 kohdetta ovat pelkkää Paavo Tynellin, Oiva Toikan sekä Birger Kaipiaiset riemuvoittoa.
Toki myös Gunnar Pohjolaa, Aaltoa sekä Rut Brykiä on runsain mitoin.
Huomioitavaa on myös että peräti parikymmentä kohteista ylittää 10.000euron rajapyykin jo lähtöhinnaltaan.
Tuo luku tulee tosin kasvamaan jonkinverran kun ulkomaalaiset pääsevät Tyneleitä huutamaan.

Poimittavaa blogiin olisi vaikka millä mitalla, mutta etsin nyt joukosta niitä seuraamisen arvoisia kohteita jossa voisi olla iskumahdollisuus mikäli hinta huutajat eivät olisi hereillä oikeaan aikaan.

Birger Kaipiaisen mielenkiintoisia reliefejä oli useita joten poimin nyt tähän summamutikassa vain yhden. Kaikkien reliefin lähtöhinnat ovat todella maltillisia ja jos hinta jää lähellekään noita 800-1000euron aloitushintoja kannattaa huutaa.

Rut Brykin reliefi Venetsialainen Palatsi on todella maltillisella lähtöhinnalla. Pelkään vain että vasarahinta on vähintäänkin tuplat lähdöstä.
Ensivuonna on Brykin 100v juhlavuosi joten kysyntä sen kuin kasvaa nimen kuumetessa entisestään.

Aimo Okkolinin smaragdin vihreä Lumpeenkukka maljakko virheettömänä, ja vieläpä alkuperäisellä tehtaan tarralla ei ole 1000euroa vaan pikemminkin 3000euroa.
Mikäli minulta joku jotain kysyy on tämä esteettisesti kaunein Okkolinin suunnittelema esine ja hyvä hankinta, jos vielä saisi vaikka sopivasti huudettua niin..

Oiva Toikka tulee nousemaan tulevina vuosina. Kuten aiemmin olen todennut herralla on ikää jo aikalailla ja edustaa kuitenkin viimeisiä vanhan koulukunnan lasitaiteilijoita vaikka nuorempaa polvea onkin. Tällaisia erikoisempia ja harvemmin nähtyjä Toikkia kannattaa hankkia nyt kun niitä vielä fiksuihin hintoihin saa.

Paavo Tynellin valaisimia on tarjolla nyt kymmeniä, mutta mitkä sitten ovat ne mihin kiinnittää nyt huomio?
Suosittelen niitä jotka ovat vielä fiksuissa muutamien tuhansien hinnoissa sekä prima kuntoisia. Rikkinäistä et korjattua saa, ja vaikka saisit ne ovat korjattuja siltikin.
Nämä kaksi ensimmäistä valaisinta ovat hyväkuntoisia ja edelleen suht "järkevissä" hinnoissa tulevaisuuteen peilaten.
Kolmantena kohteena sälevarjostimella varustetut mallit ovat olleet toistaiseksi todella edullisia eivätkä ne useinkaan ole saavuttaneet edes lähtöhintaa joten näitä pitäisin silmällä.

Alvar Aallon suunnittelemia kohteita on myös useita huudettavana, niin valaisimia kuin huonekalujakin.
Tämä Valaistustyön A203 valaisin on harvinainen ja hyväkuntoinen. Jos hinta jäisi jopa alle lähtöhinnan niin tässä hankinnassa ei käytönnössä voi "ampua ohi".

Alvar Aallon elämää nähnyt 80 vuotias lastentuoli tulee olemaan "hot chocolate".
Tämä on sitä vanhaa alkuperäistä Artekia minkä perässä ulkomaalaiset suomessa juoksevat ja seuraavat suomalaisia huutokauppoja.
Nopeasti vilkaistuna ensiassosiaatio on "maksan kympin kun on tossa noita naarmujakin" mutta ei tule olemaan pelkoa etteikö hintavaraus tässä kohteessa täyttyisi.

Ilmari Tapiovaaran huonekaluja on useitakin tässä huutokaupassa ja kaikki hyvässä kunnossa. Nämä Marski Chair tuolit ovat harvinaiset ja hyväkuntoiset. Jos löytyy kotoa paikka ja muotoilu miellyttää silmää niin ei tässä pakkaselle ainakaan jää jos nämä hankkii.

Georges von Swetlikin taide on ruvennut avautumaan allekirjoittaneelle viimevuosina paremmin, ja paremmin. Samaan aikaan Swetlikin hinnat ovat rauhallisesti ruvenneet kipuamaan ylöspäin. Mitään super rakettinousuja ei varmasti ole tiedossa, mutta joku Swetlikin taiteessa puhuttelee ilmeisesti muitakin kuin blogistia.

Per Steniuksen oikein värikyllästetty öljyväri on lähtöhinnaltaan aika lähellä oletettua vasarahintaa mutta jos syystä tai toisesta vasarahinta ei olisikaan kuin hieman tuhannen toisella puolella niin tätäpä voisi jopa huutaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti