lauantai 2. huhtikuuta 2016

Helanderilla Designiä tarjolla huhtikuussa

On tullut Helanderin huhtikuun huutokaupan aika.
Positiiviseksi yllätykseksi voin vain todeta huutokaupan olevan enemmän kuin mielenkiintoinen.
Tarjolla on perinteisen kuvataiteen ja taidelasin lisäksi todella laajalti Design huonekaluja sekä keräily valaisimia.
Usein Helanderin huonekalutarjonta ei ole sitä huutokaupan kärkeä ja poimituksi tulee usein yksi tai kaksi kohdetta mutta nyt voisin poimia kaikki 16 vinkkiä pelkästään huonekaluista.
Myös valaisimissa Taito, Idman, Orno sekä tietysti Tynell ja Johansson-Pape löytyvät listoilta mutta mukana on myös mm harvemmin tarjolla oleva Maria Lindemanin jalkalamppu hyväkuntoisena.
Maria Lindeman ja Mauri Almari ovat niitä vähemmän hehkutettuja suunnittelijoita mutta heidänkin hinnat tulevat jollain aikajänteellä nousemaan sitten kun kaikki Tynellin ja Papet on jo raahattu yli-kuumille Euroopan ja USAn markkinoille. Odota vain kun Aasialaiset tajuavat mihin hintaan suomesta saa ostettua Design huonekaluja ja valaisimia!

Poimintani olkaa hyvät:
187. Pomittu Louis Sparre ei ensi-istumalta sykähdytä yhtään. Pieni koko, ei Sparrelle niin ominainen värimaailma jne.
Kun teosta tutkii hetken näkee miten väärissä kehyksissä se on. Itse kehystäisin sen uudestaan. En siis todellakaan uusilla kehyksillä. Se olisi työn pilaamista.
Etsisin vaaleamman sävyiset ja vähemmän raskaat 1900 luvun vaihteen kehykset. Teos vaatii myös puhdistuksen. Uskon että tästä taulusta saa kuorittua oikein näyttävän ja hienon pikkutyön.
Kuvattuna on todennäköisesti Tukholman satama-aluetta.

188. Todella taidokkaasti maalattu Matti Karppasen Tilhet teos. Tällaiset lintu kuvaelmat eivät yleensä ole yhtään makuuni, mutta tarjottava teos kelpaisi nyt kyllä allekirjoittaneellekin. Mieleen tulee väistämättä von Wrightin veljesten lintukuvaelmat enkä usko Karppasen jäävän nyt varjoon. Hinta kyllä nousee joihinkin tuhansiin mutta "Linnut" aihepiirinä käyvät kaupaksi nyt ja vastaisuudessa vaikka muu klassinen taide menettäisikin keräilijöitään.

186. Karl Anders Ekman kuuluu kategoriaan "täysin unohdetut varhaiset suomalaismaalarit".
Ekman kuoli keuhkotautiin 1855 vain 22-vuotiaana kesken opintojen Dusseforfissa.
Mieleen tulee väistämättä Alexander Laureus joka kuoli 1823 Roomassa kesken maalausmatkan 39-vuotiaana. Laureuksesta sentään on pidetty aikoinaan yksi isompi näyttely mutta molemmat taiteilijat eivät tule nousemaankaan ikinä juurikaan nykyistä kummempaan asemaan osittain vähäisen tuotannon ja ehkäpä liian "muinaisen" statuksen omaavina. Ihmiset voivat vielä "samaistua" Gallelan aikakauteen Pariisissa tai hotelli Kämpissä mutta samaistuminen 1800 luvun alun Roomaan onkin hieman kinkkisempi aihe.
Jos olet klassisen taiteen ystävä saat todella harvinaista taidetta todennäköisesti ihan muutamilla satasilla.

189. Signeeraus MW. Eikö Helander ole uskaltanut listata työtä Maria Wiikkinä vai missä vika mutta kivannäköinen vesiväri joka kyllä värienkäytön ja maalaustyylin puolesta näyttää ihan Marialta.

388. Nyt jo kolmannessa huutokaupassa myydään Jarkko Peltosen töitä. Ei kai siinä mitään kunhan hinta on kohdillaan. Peltoset ovat pysyneet fiksussa hinta tasossa aiemmissakin enkä usko että tämäkään kerta tekee poikkeusta. Varmasti tarjonnan taas tasaantuessa hinnat kipuavat sen nyt maksetusta parisen sataa euroa.

1356 Jan Kenneth Weckman on arvostettu nykytaiteilija joka on esillä kaikissa parhaissa gallerioissa. Jos Weckmanin hinta on hyvä niin osta pois.

498. Pääsin juuri pari artikkelia sitten parjaamaan Tyko Sallisen ainaista synkkyyttä, ja ankeaa värienkäyttöä joka nyt on ok olennainen osa expressivista taidetta.
Ja niinhän siinä käy että hetkeä myöhemmin olen jo poimimasa todella kivaa ja tasokasta työtä vinki listalle. Tosin se mistä itse pidän ja minkä oletan arvollisesti nousevat ovat toki irti toisistaan.
Tarjolla oleva Sallinen on hyvä. Tarkoitan sitä kaikilla mittareilla. Tulee mieleen aiemmin omistamani Anton Linforssin Hullissa opiskellessaan maalaama työ. Värien käyttö ja täysin identtistä. Marraskuun ryhmäläiset tulevat vielä nousemaan silloin kun klassisen taiteen arvostus tulee hieman laskemaan. Tosin nyt puhutaan aikajanasta 20-vuotta.

1050. Kain Tapper on Hot ja sellaisena pysyy. Hyvä nimi, omaperäinen taiteilija, palkittu. Hinnat ovat jo suht hyvällä tolalla enkä laskuun usko millään. Eli ehdottomasti nousu suhdanteessa joskin hankintahinta tulee olemaan jotain 3000-5000euron välimaastosta.


108. Todella vanhaa kotimaista lasia ei ole käytännössä tarjolla... ikinä. Tai jos on niin nimettynä tietyn tehtaan tuotannoksi .. ei ikinä. Eli jos olet lasi-ihmisiä niin osta osta!
Ei toki ole mitään näyttävää taidelasia senverran harvinaista että olisi varmasti kiva lisä moneen lasikokoelmaan.

107. Hieman samaa ideaa edellisen kohteen kanssa. 1600 luvun Hollantilaisen Delftin, eli yhden euroopan arvostetuimman keramiikkavalmistajan ehjä vati. Tämän esineen parhaat markkinat ovat ulkomailla mutta varmasti komea lisä vaativampaankin kotinaiseen kokoelmaan.

951. Carl-Gustaf Hiort af Ornäsin harvinainen hylly. Hiort af Ornäs on muutenkin kovassa huudossa huonekalumarkkinoilla ja usein vielä tarjolla olevat kohteet ovat kulahtaneita sohvia tai muita vastaavia. Nyt vielä hyvä nimen lisäksi olisi jopa tyylikäs ja harvinainen esine joka ei ole kulahtanut ja jolle löytyy vielä käyttöä nyky talouksissa.

927. Yrjö Kukkapuron huonekaluja on taas useissa kohteissa ja niistä suosittelen poimimaan paraskuntosimmat ja erikoisimmat.
Tätä Avarten sohvaa ei usein näe. Se on värimaailmansa ansiosta puhdasta "kasaria" ja kirsikkana kakun päällä verhoilu on nahkaa! Tästä tullaan joskus vielä riitelemään.

 

1007. Todella tyylikäs funkis kirjahylly. Tämä on hot-chocolate nyt ja vastaisuudessa. Ottajia hyllylle olisi enemmän kuin näitä on tarjolla joten hinta noussee kyllä aika moneen sataan.
Jos jostain kumman syystä koko huutava väki on unessa ja hinta jää halvaksi niin varaudu pakkopoistoon!

1101. Louis Sparren Porvossa Iris tehtaan nimissä suunnittelemia ja valmistamia huonekaluja on nyt tarjolla viisi kappaletta. Kaikki näyttävät hyväkuntoisilta. Jos saa edullisesti kannattaa ehdottomasti haalia varastoon parempaa aikaa odottamaan. Noususuhdanteen aikana näistä maksetaan hyviä summia. Tosi voi olla että nytkin kipuavat korkealla kun Iriksen tuotantoa on tarjolla todella harvakseltaan.

1081 & 1219. Jo aiemmin mainitsin tarjolla olevista tasokkaista Taidon ja Idmanin design valaisimista. Silmät ja korvat tarkkana vasarahntojen kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti